Kiinalaisia vieraita Sotungin lukiossa

1.12.2005

Kiinan ja Suomen opetusviranomaisten välillä on tehty sopimus perehdyttää kiinalaisia rehtoreita ja hallinnon edustajia suomalaisen lukiokoulutuksen keskeisiin asioihin. Loppusuoralla sopimuksen teossa kilpailevina vaihtoehtoina kiinalaisille olivat Pohjois-Irlanti ja Suomi, mutta onneksemme suomalainen lukiokoulutus piti pintansa. Onneksi siksi, että näin suomalainen koulu tulee maailmalla entistä tunnetummaksi ja toisaalta alkanut yhteistyö antaa varmasti paljon myös Suomelle. Nyt Suomen lukio on antamassa mallia suurelle lukiouudistukselle, jota parhaillaan valmistellaan Kiinassa.

Kiinalaisten kouluttajakouluiksi valittiin pääkaupunkiseudulta seuraavat lukiot: Suomalainen Yhteiskoulu, Ressun lukio, Kulosaaren Yhteiskoulu, Järvenpään lukio, Vaskivuoren lukio ja Sotungin lukio. Koko syksyn odotetut ensimmäiset ohjelmaan liittyvät vieraat saapuivat maanantaina 28.11.2005. Jolloin heille esiteltiin yleisesti suomalaista koulujärjestelmää opetushallituksessa. Kouluttajakouluista isäntäkouluina toimivat tiistaina 29.11 Järvenpään lukio ja to 1.12 Sotungin lukio. Koulut olivat valmistaneet yhteisen powerpoint tietopankin, jossa oli esiteltynä suomalaisen lukiokoulutuksen keskeiset asiat.

Sotungin lukio vastasi kiinalaisten perehdyttämisestä rehtorin työn kuvaan, arkeen ja muutoksiin. Tämän osion esitteli aamupäivän aikana rehtori Päivi Sillanpää. Iltapäivällä lehtori Matti Jussila kertoi vierailijoille opetussuunnitelman viimeisimmästä uudistuksesta, sekä valtakunnan että koulun tasolla. Lehtori Tuija Kae ja opinto-ohjaaja Marianna Sydänmaanlakka esittelivät Wilma oppilashallinto-ohjelman toimintaa ja käyttöä. Tässä vaiheessa pidettiin, jonka aikana Hanna-Mari Tammes esitti upean viulukappaleen musiikinopettaja Leena Talvion säestämänä. Samanaikaisesti oppilaskunnan hallitus tarjoili vieraillemme virvokkeita. Tilaisuuden päätteeksi oppilaskunnan jäsenet Joni Niemi ja Emily Strohm esittelivät oppilaskunnan ja sen hallituksen toimintaa koulussamme ja yleensä Suomessa.

Ohjelma jatkui opinto-ohjaaja Esa Rantamon esittelyllä, miten oppilaat Suomessa peruskoulun jälkeen hakeutuvat jatkokoulutukseen, lukiohin ja ammatilliseen koulutukseen. Tämän jälkeen vieraat esittivät vielä kysymyksiä ja palautetta päivän annista ja vaihdettiin lahjoja. Lopuksi kokoonnuttiin vielä yhteiskuvaan, jonka jälkeen tyytyväiset vieraat jatkoivat matkaansa Tiedekeskus Heurekaan.

Päivi Sillanpää
Rehtori