|
Näitä aineita koulussamme opetan minä Pasi Vilpas. Löytänet oppilaitteni kirjoittamia kuvauksia opetustavoistani ja persoonallisuudenpiirteistäni netistä. Kokeile alkuun hakusanaksi vaikkapa Vilpasta. Ajatuksiani opetuksesta ja oppimisesta. Lue myös haastattelu Pasista! |
|
KurssitOpinto-oppaan mukaiset biologian ja maantieteen kurssisisällöt Tutustu myös soveltaviin kursseihin Katsaus henkilöhistoriaaniJo omina kouluvuosinani olin kiinnostunut kaikesta luontoon liittyvästä. Erityisesti harrastin lintuja, mutta kartutin tietämystäni myös hyönteisistä ja pikkunisäkkäistä. Lintuja ja pikkunisäkkäitä pidin myös elätteinä. Eläintarhaani kuului naakan, variksen, pulun ja rastaiden ohella kokonainen päästäisperhe poikasineen ja melkoinen joukko myyriä ja hiiriä. Parhaimmillaan jouduin nukkumaan lakana kasvojeni päällä, suojautuakseni lemmikkilepakoltani, joka piti tapanaan laskeutua öisin lepäämään kasvoilleni. Kerran löysin vaivaishiiren kroolaamasta akvaariokalojeni joukosta. Akvaarioon se oli päätynyt karattuaan ei niin kovin hiirenpitävästä kolmen neliömetrin terraariostaan. Keskeinen syy innostukseeni ja myöhempään ammatinvalintaanikin oli oma biologian opettajani Matti Leinonen. Kotikaupungistani Tampereelta päädyin opiskelijaksi Helsingin Yliopistoon, mistä valmistuin nykyiseen ammattiini vuonna 1991. Pasi Vilpas tänäänPerinteisen eläintieteilijän rooli on sittemmin täydentynyt etenkin solubiologisella tietämyksellä. Geenien ja proteiinien toiminta ihmisen puolustusjärjestelmässä ja eläinten yksilönkehityksessä ovat minusta aiheista kiehtovimpia. Näistä aihepiireistä tarvitaan tietoa siirroselinten hylkimisreaktioiden estämiseen ja tulevaisuudessa myös ihmisen varaosien tuottamiseen kudosviljelminä. Myös vieraiden eläinlajien elimistä voitaneen geneettisen tietämyksen kertyessä tehdä yhteensopivia ihmiselimistön kanssa. Seuraan netin välityksellä tiiviisti viikoittain, mistä asioista tutkimusryhmät raportoivat maailman eturivin tiedelehdissä. Tyrkytänkin oppilaspoloisilleni usein myös englanninkielisiä artikkeleita (suomalaisilla sanastoilla varustettuina) tieteen tuoreimmista kuulumisista. Pasin linkkivinkit
www.nature.com HarrastusmaailmaniBiotieteiden lisäksi harrastan musisointia. Olen basistina yhtyeessä "The Burnauts", jonka perustimme keväällä 1999 kolmen kaverini kanssa. Soittelemme sellaista Hurriganes, Beatles, Elvis, Rauli Badding Somerjoki -kamaa. Hääkeikkoja, syntymäpäiväkeikkoja, pikkujoulukeikkoja ym. on riittänyt. Ja kivaa on ollut. Olen myös innokas vinottelija : laskettelua, telemark-hiihtoa ja lumilautaa siis. Kesäisin en suorastaan välttele kanoottiretkiä ja Lapinvaelluksia. Talvisin käyn salilla kuntoni pitimiksi ja pelailen joskus jääkiekkoa kaveriporukassa. Harrastan myös erilaista keksimistä. Tämän tuloksena nurkkiini on kertynyt jääpursi, tuulivoimaloita ja joukko hullunkurisia huonekaluja. Samaa sarjaa on myös kesämökille kaivamani maanalainen huippusalainen neljän hengen oluttupa nimeltä Ooppera. Jos siis olen käymässä Oopperassa, se ei välttämättä ihan aina merkitse musiikilliseen korkeakulttuuriin uppoutumista. Perhe-elämäOlen naimisissa. Vaimoni nimi on Birgitta. Hän on lastentarhanopettaja. Asumme Sipoon Nikkilässä asumiskäyttöön saneeratun entisen mielisairaalan alueella. Perheeseemme kuuluu syksyllä 2001 syntynyt Pihla-tyttö. Perheeseemme voisi edelleen kuulua myös lammaskoira Kasper, mutta se piti lopettaa keväällä 1999 vähän sen jälkeen, kun vaimoni Birgitta oli purrut sitä kuonoon. Katsaus omien aineitteni kursseihin koulussammeKoulussamme tarjolla olevista biologian ja maantieteen kursseista saat tiiviin esittelyn tutustumalla opinto-opasosuuteemme kotisivuillamme. Oma suosikkini on leikkelyn, viiltelyn ja kaivelun kurssi (virallisemmin "Selkärankaisten vertaileva anatomia"). Sen kuluessa yleensä tyydymme availemaan possuja, kalkkunoita, laboratoriorottia ja kaloja, mutta parhaimmillaan olemme preparoineet jopa hevosen. Kuva leikkelystä. Tarjoamme yhdessä jumppamaikkamme kanssa myös vaelluskurssin, joka huipentuu kahden yön telttavaellukseen Nuuksiossa. Kurssillani solubiologian nykynäkymistä esittelen biologian moderneimpia valkotakkiulottuvuuksia. Opetan biologiaa ja maantiedettä vuorovuosittain myös yhden kurssin englanniksi. Näillä suullisen kielitaidon kursseilla jutun juurena on täpäkkää asiaa eikä mitään "Tack ska du har för ditt brev" -tavaraa. Kymmenen vuoden ajan olen keväisin toiminut opettajana myös Valmennuskeskuksen pääsykoekursseilla. Siksi minulla on näppituntuma tiedollisiin vaatimuksiin, joita edellytetään yliopistoon biologiaa opiskelemaan pyrkiviltä. Pidän kovasti nykyisestä työpaikastani. Sekä oppilaat että kollegani ovat mielestäni varsin mojovia. Meillä on Sotungissa ilmapiiri, jossa uskoisin sinunkin viihtyvän. Pasi Vilpas |