Kurssikuvaukset 2005-06

Liikunta, LI

Liikunta on ainoa lukioaine, jossa kehität ja pidät yllä myös fyysistä kuntoasi! Riittävä ja monipuolinen liikunta auttaa sinua jaksamaan paremmin myös muita opintojasi.

Liikunnanopetuksen tavoitteena on kehittää taitojasi ja tietojasi eri liikuntamuodoissa. Samalla kehität myös valmiuksiasi omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen ja opit asettamaan liikunnallisia tavoitteita itsellesi. Fyysisen kunnon kehittämisen ja arviointitapojen oppimisen lisäksi yhdessä liikkuminen, ilo ja virkistys ovat keskeisiä osa-alueita lukioliikunnassa.

Pakolliset ja syventävät liikunnan kurssit arvioidaan numeroilla. Numeroarvosanaan vaikuttavat opiskelijan yhteistyökyky, osallistumisaktiivisuus, taidot ja fyysinen kunto. Soveltavista liikunnan kursseista annetaan suoritusmerkintä.


Ohessa kurssit, joissa on toivottu suorittamisjärjestys (pakolliset kurssit LI1 ja LI2). Muut kurssit voi suorittaa haluamanaan ajankohtana. Pakollisissa kursseissa suositellaan, että tytöt valitsevat Kirsin ja pojat Esan ryhmän.


1.vuosi

LI1


2.vuosi

LI2

LIS21 Vanhat tanssit

3.vuosi

LIS11 Abi liikkuu kurssi

LIS7 Lukiodiplomikurssi


LI1 Taitoa ja kuntoa lu pakollinen kurssi

LI2 Liikuntaa yhdessä ja erikseen lu pakollinen kurssi

LI3 Virkisty liikunnasta lu syventävä valtakunnallinen

LI4 Yhdessä liikkuen lu syventävä valtakunnallinen

LI5 Kuntoliikunta lu syventävä valtakunnallinen

LI6 Mailapelikurssi lu syventävä koulukohtainen

LIS7 Liikunnan lukiodiplomikurssi lu soveltava koulukohtainen

LIS8 Luontoliikuntakurssi lu soveltava kurssi

LIS9 Palloilukurssi lu soveltava kurssi
LIS10 Tanssi- ja esiintymiskurssi lu soveltava kurssi

LIS11 Abi liikkuu -kurssi lu soveltava kurssi

LIS12 Itsepuolustuskurssi lu soveltava kurssi

LIS13 Aerobic-kurssi lu soveltava kurssi

LIS14 Kuntosalikurssi lu soveltava kurssi

LIS15 Kehonhallintakurssi lu soveltava kurssi

LIS16 Extreme-kurssi lu soveltava kurssi

LIS17 Liikunnanohjauksen perusteet lu soveltava kurssi

LIS18 Snoukkaamaan ja skimbaamaan! lu soveltava kurssi

LIS19 Kuntonyrkkeily lu soveltava kurssi

LIS20 Talviliikuntakurssi lu soveltava kurssi

LIS21 Vanhat tanssit lu soveltava kurssi

vLIS17 Itämainen tanssi lu soveltava kurssi


LI1 Taitoa ja kuntoa

Kurssin aikana harrastetaan yleisimpiä pallopelejä ja perusliikuntamuotoja monipuolisesti. Tavoitteena on kohottaa ja ylläpitää fyysistä kuntoa ja perustaitoja eri liikuntamuodoissa.

LI2 Liikuntaa yhdessä ja erikseen

Yleisimpien pallopelien ja perusliikuntamuotojen taitoja syvennetään edelleen. Opiskelijoita ohjataan omatoimisuuteen fyysisen kunnon kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Kurssin aikana voidaan käydä myös tutustumassa opiskelijoita kiinnostavaan uuteen lajiin.

LI3 Virkisty liikunnasta

Kurssi tarjoaa lukupainotteisen opiskelun vastapainoksi fyysisesti ja psyykkisesti rentouttavia liikuntamuotoja: mm. pilatesta, hierontaa, rentoutumisharjoituksia, erilaisia pallopelejä ja kuntoa kohottavia yksilölajeja. Tavoitteena on lihaksiston kunnon ja nivelten liikkuvuuden kehittäminen ja rentoutuminen. Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

LI4 Yhdessä liikkuen

Kurssin tavoitteena on liikkua yhdessä eri tavoin ja kokea hyvää fiilistä liikunnasta sekä ryhmän että itsensä kautta. Pääpaino on erilaisissa joukkue- ja mailapeleissä mutta myös muita kurssilaisia kiinnostavia lajeja sisältyy ohjelmaan. Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

LI5 Kuntoliikunta

Kurssin tavoitteena on oman säännöllisen liikunnan tehostaminen, oman kunnon ylläpito tai kohottaminen ja seuraaminen. Kurssilaisille laaditaan henkilökohtainen harjoitusohjelma, jota toteutetaan sekä itsenäisesti että ryhmässä. Harjoittelu voi tapahtua myös koulutuntien ulkopuolella, jolloin siitä pidetään harjoituspäiväkirjaa. Sisältöinä ovat erilaiset fyysisiä ominaisuuksia kehittävät liikuntamuodot, lihashuolto, pelit yms. Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

LI6 Mailapelikurssi

Kurssin aikana harjoitellaan ja pelataan mm. salibandyä, squashia, sulkapalloa, tennistä ja jääpelejä kurssin ajankohdasta riippuen. Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Soveltavat kurssit

LIS7 Liikunnan lukiodiplomikurssi

Kurssille voivat osallistua sellaiset opiskelijat, jotka suorittavat vähintään viisi liikuntakurssia opintojensa aikana (urheiluvalmennuskursseja ei sisällytetä diplomiin). Kurssiin sisältyy portfolion teko, jossa opiskelija analysoi liikuntasuorituksiaan lukion aikana, tutkielma, liikuntatestit, erityisosaamisen arviointi opiskelijan toivomassa lajissa sekä yhteistyötaitojen arviointi. Diplomista saa lisäpisteitä liikunta-alalle pyrittäessä. Hyväksytystä suorituksesta saa erillisen todistuksen arvosanoineen, ei kurssimerkintää. Suositellaan valittavaksi kolmannen vuoden toisessa jaksossa.

LIS8 Luontoliikuntakurssi

Kurssiin kuuluu teoriatunnit maastossa liikkumisesta, rinkan pakkaamisesta, suunnistuksesta, ympäristöstä huolehtimisesta ja ruokahuollosta. Kurssiin kuuluu kahden vuorokauden ja n. 35 kilometrin mittainen vaellus. Yöpyminen vaelluksen aikana tapahtuu teltoissa. Liikkuminen (ja eksyminen) maastossa tapahtuu itsenäisissä oppilasryhmissä. Vaellus on vaativa niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Hinta noin 10€. Retkiajankohdat näet opinto-oppaan kalenterista.

LIS9 Palloilukurssi

Kurssilla harjoitellaan ja pelataan mm. jalkapalloa, koripalloa, lentopalloa, käsipalloa ja muita kurssilaisia kiinnostavia joukkuepelejä. Tavoitteena on hyvä fiilis ja peli-ilo.

LIS10 Tanssi- ja esiintymiskurssi

Kurssilla harjoitellaan erilaisia tansseja ja suunnitellaan ja toteutetaan tanssillisia esityksiä koulun juhliin ja tapahtumiin. Tavoitteena on kehittää opiskelijoiden luovuutta ja rytmitajua. Kurssin tunnit jaetaan syys- ja kevätlukukaudelle. Kurssin sisältö ja tuntien ajankohdat mietitään yhdessä opiskelijoiden kanssa.

LIS11 Abi liikkuu -kurssi

Kurssi tarjoaa abeille opiskelun vastapainoksi fyysisesti ja psyykkisesti rentouttavia liikuntamuotoja opiskelijoiden toiveet huomioiden. Tarkoituksena on yhdessä liikkuminen ja rentoutuminen raskaan abivuoden aikana. Suositellaan valittavaksi kolmannen vuoden aikana.

LIS12 Itsepuolustuskurssi – ei tarjolla lukuvuonna 2005-2006

LIS13 Aerobic-kurssi

Kurssi sisältää erilaisia aerobic-tunteja, joiden tavoitteena on lihaksiston kunnon ja nivelten liikkuvuuden kehittäminen ja hyvä olo. Tunneilla kokeillaan mm. perusaerobicia, step-aerobicia, spinningiä, hydrobicia, stretching-venyttelyä, kiinteytystä, afrobicia yms. Tunneilla tehdään erilaisia askelsarjoja, lihaskuntoliikkeitä ja venyttelyä.

LIS14 Kuntosalikurssi

Kuntosalikurssilla tutustutaan monipuolisesti lihaskestävyys ja –voimaharjoitteluun sekä lihashuoltoon teoriassa ja käytännössä. Kuntosalilla käydään läpi harjoitteiden oikeat suoritustekniikat ja salilaitteiden toimintaa ja käyttöä. Opiskelijoille laaditaan oma harjoitusohjelma, jota toteutetaan kurssin aikana.

LIS15 Kehonhallintakurssi

Kurssilla kehitetään monipuolisesti oman kehon hallintaa, rytmitajua, koordinaatiota ja syvennetään eri urheilulajien (palloilu, akrobatia, telinevoimistelu, uinti, yleisurheilu jne.) tekniikoita. Kurssi sopii erityisesti opiskelijoille, jotka haluavat kehittää liikunnallista osaamistaan kokonaisvaltaisesti ja niille, jotka suunnittelevat liikunnan alan opintoja lukion jälkeen.

LIS16 Extreme-kurssi

Kurssin aikana tutustutaan erikoislajeihin, kuten kiipeilyyn, cartingiin, melontaa, purjehdukseen, golfiin, jousiammuntaan, laitesukellukseen yms. Kurssi suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa. Opiskelija vastaa kustannuksista pääosin itse. Ryhmänä eri lajeista saadaan yleensä alennusta.

LIS17 Liikunnanohjauksen perusteet

Kurssilla perehdytään liikunnanohjauksen perustaitoihin ja opetellaan pitämään liikuntatuokioita toisille opiskelijoille ja ala-asteen oppilaille. Kurssilaisilla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta liikuntatuokioiden pitämisestä. Se soveltuu opiskelijoille, jotka haluavat kehittää taitojaan liikunnanohjaamisessa ja opettamisessa. Kurssista on hyötyä niille, jotka hakevat liikunta- tai opetusalalle tai haluavat työskennellä lasten parissa.

LIS18 Snoukkaamaan ja skimbaamaan!

Toteutetaan useamman päivän kestävänä laskettelumatkana vuosittain päätettävään kohteeseen. Matkan kohde ja kustannukset ilmoitetaan syksyn alussa. Kurssilla lasketellaan, lumilautaillaan tai hiihdetään telemarkia rinteessä ja kohotetaan kuntoa hiihtäen maastossa. Ulkoilun vastapainoksi järjestetään muuta hauskaa ohjemaa ja illanviettoja. Maksullinen.

LIS19 Kuntonyrkkeilykurssi

Kuntonyrkkeilyssä harjoitellaan erilaisia lyöntitekniikoita ja -sarjoja, väistöjä ja liikkumista. Välineinä käytetään mm. nyrkkeily- ja pistehanskoja, nyrkkeilysäkkejä ja hyppynaruja. Jokaiseen tuntiin sisältyy tehokas alkuverryttely, lihaskunto-osuus ja loppuverryttelyt. Kuntonyrkkeily on loistava tapa kohottaa kuntoa ja kehittää ylävartalon lihaksistoa.

LIS20 Talviliikuntakurssi- ei tarjolla lukuvuonna 2005-2006

LIS21 Vanhat tanssit

Vanhojen tanssien kurssilla opetellaan merkittävimpiä viime vuosisatojen tansseja. Tanssien hallitsemisen lisäksi tavoitteena ovat hyvät tavat. Kurssi on tarkoitettu toisen vuosikurssin opiskelijoille ja se pidetään kolmannessa jaksossa. Kurssi huipentuu perinteisiin Wanhojen Tansseihin.

vLIS17 Itämainen tanssi - ei tarjolla lukuvuonna 2005-2006

Takaisin edelliselle sivulle