Itämeri yhdistää ja erottaa>Kuvagalleria. Matka Tartoon 19.-21.10.2003Sunnuntai aamupäivällä sotunkilaiset Tarton matkaajat kokoontuivat laivaterminaaliin jännitystä rinnassa. Matkaan lähdettiin Heureka-projektin merkeissä. Matkalla oli mukana englannin 4. kurssilaiset ja osa opiskelijoista terveystiedosta. Suomenlahti ylitettiin ?merikissalla? melko nopeasti. Pakollinen passijono tuntui kestävän lähes ikuisuuden, mutta loppujen lopuksi kaikki selvisivät tiukasta syynistä.
|
|
Bussimatka Tartoon kesti lähemmäs kolme tuntia. Opettajat valtasivat alakerran ja yllätys, yllätys oppilaat joutuivat tyytymään yläkerran näköaloihin. Olimmehan liikkeellä kaksikerroksisella bussilla. Maisema oli tasaista ja melko tylsää, mutta matkan ratoksi Päivi kertoi Viron historiaa ja Ylle piti vironkielen pikakurssin. Taukoa vietettiin vanhassa myllyssä. Tartoon saavuimme myöhään iltapäivällä ja ensimmäisenä oli vuorossa ruokailu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan koko porukan piti syödä hotellin omassa ravintolassa, mutta osa halusi mennä vieressä olevaan Mäkkiin. Ruokaillessa selvisi, että opettajatkin ovat nirsoja ruoan suhteen. Jälkiruoka rusinasoppa ei maistunut kaikille. Ruoan päätteeksi oli yhteinen kävely kaupungilla ja Ylle toimi oppaana. Vanha kaupunki oli hyvin kaunis. Loppuilta oli omaa ohjelmaa, mutta kello 22.00 oli määrä ilmoittautua ja suorittaa pesut, pisut ja pusut. |
Rehtorit Päivi Sillanpää ja Jaan Reinsson Tarto Lütseumista
|
Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti ystävyyskoulua Descartes Lütseumia. Koulu oli hieman erinäköinen kuin olemme Suomessa tottuneet näkemään vaikkakin se oli rakennettu -82. Aluksi kokoonnuimme pieneen saliin, jossa rehtori toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi heidän koulustaan. Kävimme läpi heidän tekemiään tutkimustuloksia ja keskustelimme niistä.
Luokkavierailu oli mielenkiintoinen kokemus. Sanotaan näin, että se erosi meidän opiskelusta aikatavalla. Olihan se villiä ja vapaata. Kouluun tutustuminen avarsi maailmankuvaa, josta päästiin sitten taas syömään. Ruokailu oli mielenkiintoinen kokemus?
Matkalaiset Wilde Pubin edustalla menossa illalliselle.
Hotellilla käytiin välissä ja sitten kaupungille vähän shoppailemaan. Illalla oli vuorossa yhteinen ruokailu Wilde Pubissa. Ruoka oli oikein hyvää ja edullista verrattuna Suomen hintatasoon. Juhlimme muuten yhdet synttäritkin siinä samalla. Ravintolasta oli kiire takaisin hotellille yhteiseen illanviettoon virolaisten kanssa. Tutustuimme, leikimme ja näyttelimme koulun näytelmäkerhon kanssa. Hi, my name is Bob...

Yhteisen illanvieton Hi! My name is Bob -leikki sai kaikki innostumaan.
Aamulla pakkasimme kimpsut ja kampsut ja söimme aamupalan. Tiistain ohjelmana oli museoita ja kotimatka. Ensimmäiseksi tutustuimme Tarton kaupunginmuseoon suomenkielisellä opastuksella. Kävelimme sieltä yliopistolle, jossa oli oikein mukava kierros englanniksi. Mieleenpainuvin juttu oli ullakon rangaistushuone. Sinne saattoi joutua jos esimerkiksi häiritsi yöunia ennen vanhaan. Ohjelmaan oli merkitty vielä vierailu tähtitornissa, mutta se oli kiinni. Kotimatka alkoi pienen vapaa-ajan jälkeen. Bussissa oli huomattavasti väsyneempää oppilasta kuin mennessä, mutta jokainen muistaa varmasti jotakin Tarton matkalta.