Kisaraportti syksyn -98 Pisaralla pisimmälle -kisasta

- kuljettajamme kertomana lukiomme Solukko-lehdessä

Aiemminkin Solukossa on ilmestynyt koulumme hurja menopeli, Solumobiili 1. Se oli melko hyvä, mutta ei niin hyvä etteikö paranneltavaa olisi löytynyt. Niinpä rakensimme ajokille vieläkin hurjemman (sen voin kuskina todeta) seuraajan, Solumobiili 2:n. Noin kolme viikkoa koulun alun jälkeen viikonloppuna 5.- 6.9. ajokin ollessa kutakuinkin valmis pakkasimme sen peräkärryyn auton taakse ja suuntasimme Tampereen Nokialle pidettäviin "Shell Eco-Marathon Finland 1998" -eli Pisaralla pisimmälle -kilpailuun. (Tuttavallisemmin Pisakisa). Siellä osallistuimme perusluokan kilpailuun, kansainvälisessä luokassa osanottajia oli peräti Japanista saakka. Jännää!!! Mukana olivat opettajista Ari ja Eija Immonen sekä Juha Luodeslampi. Oppilaista taas Janne Saari, (Ebu ja Ebun haalarit) Tapani Ranta (Tase), Jarno Elo, (Undulaatti-Jake) Janne Pyötsiä, Mikael Keskikukko, viime vuonna ajokin rakentamiseen osallistunut ja toiseen kouluun muuttanut Kristiina Mäntylä, (Kristian Mäntyranta) sekä minä Henna Pönkä. Perillä varikkoalueella sinisessä telttakatoksessamme ensimmäisenä tehtävänä oli vaihtaa Solumobiili 2:n takarengas. (Sen, jonka onnistuin hajottamaan kisapäiviä edeltävänä iltana, ääni ei siis tullut silloin moottorista).

Lauantaina päivän mittaa varikkoalueen rivissä olevat siniset, punaiset ja keltaiset telttakatokset täyttyivät vähitellen osanottajista ajokkeineen. Ajokit katsastettiin, niitä laitettiin, ja numerotarrat liimattiin niiden kylkiin. Solumobiili 2 oli numero kuusi. Moottorit pörisivät, harjoitusajot katsastusten jälkeen alkoivat. Kun rengas oli paikattu ja pieniä virityksiä tehty, veimme Solumobiili 2:n tuomariston ankarien silmäparien tutkittavaksi. Ajokkia mittailtiin ja tutkittiin tarkkaan. Heräsi vain yksi epäselvä kysymys, "näkeekö kuski?". Tuomaristoa huolestutti muiden ajokkien mataluus. Jos näkyvyys on liian huono, saattaisivat nämä jäädä Solumobiili 2:n alle! Siksi palasimme varikollemme tehdäksemme katteen etuosaan Solumobiili 2:lle uuden ikkunan. Tilanne oli jokseenkin koominen, kun Japanilaisten hioessa pieniä muttereitten päitä me surruttelimme surutta rälläkällä suuria palasia ajokistamme pois. Ikkunasta tuli hieno ja käytössä sopiva, joten saimme luvan päästä radalle harjoitusajoa ajamaan. Harjoitusajot sujuivat suuremmitta kommelluksitta.

Sen päivän aikana totesin, että varikkoelämä on mukavaa. Yhden puutteen silti havaitsin, ja se oli istuimien vähyys varikollamme. Systeemi istuimien kanssa toimi periaatteella "vain nopeat elävät". (Eli "ken ahterinsa nostaa, se paikkansa menettää"). Päivän mittaa tutustuimme myös muiden osanottajien ajokkeihin. Lauantai-iltana meille osanottajille oli järjestetty pientä ohjelmaa. Saunoimme ja uimme, kuka veteen uskalsi. Tämän jälkeen oli vuorossa ruokailu, yhdessä oloa ja vähitellen jokainen palaili majapaikalleen. Yövyimme läheisessä leirikeskuksessa.

Sunnuntai-aamu ja kisapäivä! Ensimmäisenä silti tärkein, elikkä syöminen. Kun olimme syöneet, vauhdilla kisapaikalle heti tuloksia tekemään. Sunnuntaina oli paikalla paljon myös ulkopuolista väkeä, tapahtuma kiinnosti paikallisia. Ensin taas renkaiden vaihtoa, sekä pientä trimmiä ja sitten ajamaan. Heti ensimmäisellä yrittämällä saimme aikaan tuloksen. Käytännössä tulos tehtiin näin: Tuomaristo täytti bensatankin, bensan määrä mitattiin tarkkaan. Tämän jälkeen ajettiin 1051 metriä pitkää melko tasaista rataa 18 kierrosta, jolloin keskinopeutena pidettiin 25 km/h. Ajon aikana käytimme autoa mahdollisimman paljon vapaalla, jotta se kuluttaisi bensaa vähemmän. 18 kierroksen jälkeen tuomaristo mittasi tarkkaan, paljonko bensaa oli matkan aikana kulunut. Tulokset ilmoitettiin laskemalla, kuinka pitkän matkan ajokki kulkisi vastaavasti litralla bensaa. Olimme ensimmäinen tiimi, joka sai tuloksen. (siitä seurasi kuskin lyhyt haastattelu: "Tirsku vaan silleen kuin kaikki pikkutytöt"). Saimme toisenkin tuloksen, entistä paremman. Koulumme yläaste oli myös ajokillaan mukana, mutta heiltä jäi tulos saamatta. He voittivat silti uusien tulokkaiden osuuden, josta saivat pokaalin ja kannustusrahaa (kuvassa meidän tiimimme opettajat, jotka toimittivat Junioritiimille palkinnot). Ajettiin tuloksia, räpsittiin kuvia ja haisteltiin pakokaasuja. (Vaikka ei tietysti kovin paljoa pakokaasuja, kun kyseessä oli Eco-Marathon"). Paransimme tulostamme huomattavasti viime vuoteen verrattuna, vaikka Solumibiili 2:lla oli käytössään sama moottori, kuin viime vuonna Solumobiili 1:llä (käytetty Honda Monkey). Silti Solumobiili 2 kulutti bensaa huikeat yli 40% vähemmän, kuin edeltäjänsä. Aihetta siis riitti tyytyväisyyteen, olimme päässeet tavoitteeseemme ja yli sen. Solumobiili 2 kulkee litralla bensaa 170 kilometriä!!! Pääpalkinnon voitti Japanista tullut ajokki.

Kyllä väsytti, kun kilpailut vihdoin olivat ohi. Siitä huolimatta mielessä pyörivät jo uudet paranteluehdotukset.

H.P.II A